sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Sinistä ja vihreää

Paluu Suomeen ja talomuseoon, tosin ainakin alkuun melko vähäisillä vuoroilla. Ensimmäinen työpäivä perjantaina pudotti heti takaisin rutiineihin: olin unohtanut pääsylipun hinnan, mutta värjäystyönäytöksen vetäminen sujui sentään melko lailla vanhasta muistista. Paitsi, että laitoin tokkurassa aivan liikaa indigoa. Käyttämämme määrät:
- 15 l vettä
- 100 g indigojauhetta (AIVAN LIIKAA!)
- 109 g kidesoodaa
- 104 g natriumditioniittia (näytöstä seuranneet kolmasluokkalaiset olivat hyvin tarkkoja näistä määristä)

Ohje oli Tetrin kirjasta, värijauhe 30-asteiseen veteen, sooda 40 asteeseen ja vispausta, ditioniitti 50 asteen kohdalla varovasti sekoittaen ja värikastot noin 55-60 asteessa. Meillä oli reilu kilo lankaa, mutta näillä määrillä olisi värjännyt reippaasti enemmän. Ehkä seuraavalla kerralla voisi muistaa hillitä itsensä indigojauheen annostelun suhteen?

Vasemman laidan vaalea on akryylisekoitelanka ja viereiset harmaata polyesterisekoitetta, oikealla puolestaan koivunlehteä harmaaseen ja valkoiseen lankaan. Keskialueen vihreät ovat indigokasto koivun päälle. (Kuva: J. Sahramaa 2014.)

Tänään kokeilin muutaman sentin verran pitsinnypläystä Espoon pitsinnyplääjien näytöksen ohessa, yksinkertaisella mallilla se vaikutti ihan hauskalta hommalta. Ehkä tässä voisi viiden kuukauden käsityötauon jälkeen taas orientoitua jotain tekemään? :)

Ei kommentteja: